

Lue lisääMusiikki on ollut itselle ollut suuri intohimo ja aina lähellä sydäntä, joten bisnespuolen parempi ymmärtäminen jo pelkästään musiikkihommienkin takia tuntui luontevalta”, Ilona kertoo.

Kim Väisänen jatkaa Taitorin hallituksen puheenjohtajana
Älytoimisto, eli Smart Office ratkaisuja kehittävän Taitori Oy:n hallituksen puheenjohtajana jatkaa Kim Väisänen. Myös Frameryn ja Surveypalin Co-founder Ilkka Kaikuvuo sekä Cuuma Communicationsin CEO Jani Hartikainen jatkavat hallituksessa. Hallituksen neuvonantajana...
Henri Aspegren pitää huolta Taitorin asiakkaista
Esittelyssä Taitorin Henri Aspegren Henri aloitti työt Taitorilla vuonna 2018 ja hän työskentelee Taitorin Service Deskissä, joka päivittäin auttaa ja palvelee asiakkaitamme. Työnkuvaan kuuluvat myös uusien asiakkuuksien perustaminen Taitorin Smart Office alustaan,...
Taitori sai kovan luokan sijoittajan
Taitori on saanut mukaan tarinaansa Frameryn perustaja Ilkka Kaikuvuon. Sijoituksen lisäksi Kaikuvuo tulee mukaan myös Taitorin hallitukseen. Taitorin myynnistä ja markkinoinnista vastaava Perttu Ahvenainen on innoissaan tuoreesta vahvistuksesta: ”Taustaryhmämme ja...
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.