CASE: LAPTI
Taitori neuvottelutilojen varausjärjestelmä Laptin pääkonttoriin
Uusi pääkonttori Ouluun
Lapti Group on nopeasti kasvava ja kannattava suomalainen rakennusalan konserni, jonka toiminta keskittyy asunto-, palvelu- ja toimitilarakentamiseen sekä kiinteistökehitykseen Suomessa.
Konsernin liikevaihto oli vuonna 2019 oli 339 miljoonaa euroa. Konsernissa työskentelee yli 600 henkilöä.
Lapti Group rakensi Oulun Limingantullin eteläosaan uuden toimilansa, joka valmistui loppuvuodesta 2019. Rakennuksessa työskentelee Lapti Groupin työntekijöiden lisäksi muita toimijoita, yhteensä noin 300 henkilöä. Kohteessa on yhteisiä tiloja kaikille kiinteistön käyttäjille ja lisäksi iso ja moderni valmistuskeittiö sekä lounasravintola.
Taitori toimitti kiinteistön jaettujen tilojen varausratkaisun
Kohteessa työskentelee Laptin lisäki myös muita toimijoita, kuten Kastelli. Taitorin ratkaisu on mahdollistanut kiinteistön jaettujen neuvottelutilojen varaamisen ja helpon käytön kaikille työntekijöille.
Toimituksen erikoisuutena oli se, että kiinteistön jaettuja neuvottelutiloja pystytään varaamaan suoraan eri toimijoiden omista O365 Exchange kalenterijärjestelmistä. Riippumatta kenen toimijan kalenterijärjestelmästä varaus tehdään, se synkronoituu lähes reaaliajassa myös muiden toimijoiden omiin kalenterijärjestelmiin.
Neuvottelutilojen ovenpieliin asennettiin myös näyttävät ja edustavat kosketusnäytölliset Taitori ovenpielinäytöt, jotka mahdollistavat varaukset suoraan käytävältä. Myös nämä varaukset synkronoidaan lähes reaaliajassa eri toimijoiden omin kalenterijärjestelmiin.
Integraatiot yritysten kalenteriratkaisuihin
Ovenpielinäyttöjä
Työntekijöitä kohteessa
Suosittelisitko Taitoria, asteikolla 1-10 (1= en, 10=todellakin)
Tiesitkö että
Lapti on vahva tekijä myös toimitilapuolella. Laptin neljä askelta uuteen toimitilaan ovat:
- Tutustumme yrityksen toimintaan ja tarpeisiin.
- Etsimme toimintaan parhaiten sopivat tontit.
- Teemme ratkaisuehdotuksen ja tarjouksen uuden toimitilan toteuttamisesta.
- Sovimme tilojen vuokraamisesta tai urakoinnista yrityksen omistukseen.
Lue lisää: