Dataraportti: 60 % toimitiloista on ruuhka-aikanakin tyhjillään

Noin 60% suomalaisten yritysten toimitiloista on ruuhkaisimmallakin hetkillä tyhjillään kertoo Taitori Oy:n keräämä uusi data.

Työelämä sekä työntekemisen kulttuuri muuttuivat merkittävästi koronaviruspandemian aikana ja hybridityön myötä eletään nyt uutta aikakautta, jossa työnteko on yhä enemmän monipaikkaista ja paikkariippumatonta.

Hybridityö vaikuttaa suomalaisiin yrityksiin eri tavoin riippuen yrityksen koosta ja toimialasta. Helsinki Research Forumin julkaiseman selvityksen mukaan esim. pääkaupunkiseudulla oli maaliskuun 2023 lopussa yli puoli miljoonaa tyhjää käyttämätöntä neliötä.

Monessa yrityksessä pohditaan tällä hetkellä, onko omaa toimitilaa liikaa vai liian vähän, miten toimitilat palvelevat arvokkaita työntekijöitä ja löytyykö toimitiloista tarpeeksi joustavia ratkaisuja kaikille niitä tarvitseville.

Tutkimukseen valittiin 143 Taitori Oy:n asiakasyritystä. Dataraportin otos käsittää yhteensä 8100 työpistettä ja neuvotteluhuonetta.

“Havainnot datasta kertovat, että vanhaan työn tekemisen malliin ei ole enää paluuta ja, että uusi normaali toimitilojen käytön osalta on löytynyt”, kertoo Taitorin markkinointijohtaja Perttu Ahvenainen.

Havaintoja datasta: neliviikkoinen työviikko käytännössä jo täällä

Työpisteiden päivittäistä ja viikoittaista käyttöastetta tutkimalla voidaan todeta, että ex-pääministeri Sanna Marinin väläyttämä nelipäiväinen työviikko on jo suurelle osalle työntekijöitä todellisuutta. Perjantaisin toimistolla ollaan fyysisesti läsnä vain noin 20% ajasta ja itse viikonpäivästä on tullut miltei maan virallinen etäpäivä.

Data kertoo myös, että tiistai, keskiviikko ja torstai ovat suosituimpia toimistopäiviä. Noina päivinä tavataan asiakkaita ja yhteistyökumppaneita suhteessa eniten.

Ulospäinvuokrattavien toimitilojen tuotot voidaan kolminkertaistaa nykyiseen tuottoon nähden tilojen käyttöasteen puolesta.

Otosvälin aikana kiinteistönomistajille tuottavimpia tiloja ovat olleet 20 henkilön kokoluokan neuvotteluhuoneet. Ulosvuokrattavat tilat ovat nykyään yleensä henkilömääriltään suuria ja varaukset pitkiä. Isoihin ja laadukkaisiin tiloihin mennään oman työyhteisön voimin pitämään palavereja, neuvottelemaan tai työskentelemään yhdessä pitkäksi aikaa.

Toimistojen ja toimitilojen merkitys on muuttunut radikaalisti hyvin lyhyessä ajassa, niiden pääpaino on nykyään olla ihmisten kohtaamispaikkoja.

Lisätietoja:

Perttu Ahvenainen
Myynti- ja markkinointijohtaja
+358 40 504 5871
perttu.ahvenainen@taitori.fi

Lataa Taitorin Dataraportti tästä:

Taitorin palvelut:

Taitori For Office

Hybridityötä ja tilanhallintaa työpaikoille ja toimistoihin.

Lue lisää!

Taitori For Arena

Viiden tähden kävijäkokemus otteluiden faneille, VIP-viraille ja konserttikävijöille.

Lue lisää!

Taitori For Business Park

Tilanvaraus, vierailijanhallinta, aula- ja ovenpielinäytöt…

Lue lisää!

Taitori For Healthcare

Sote- ja hoiva-alan ratkaisuissa on erityisesti huomioitava tietoturva-asiat.

Lue lisää!